James Blunt - Once Upon A Mind | 7.6.2020

Megatähti James Blunt palaa Suomeen – Once Upon A Mind -kiertue rantautuu Myyrmäki stadionille 7. kesäkuuta!

Kuukausittain liki kymmenen miljoonaa yksin Spotifyssä keräävä brittitähti James Blunt palaa Suomeen ensi kesäkuussa suuren kysynnän siivittämänä. Vantaalla Myyrmäki stadionilla 7. kesäkuuta kuultava konsertti on osa miehen lokakuussa julkaiseman Once Upon A Mind -albumin maailmankiertuetta.

James Bluntin debyyttialbumi Back To Bedlam täytti tänä vuonna 15 vuotta, ja Bluntin uran alkua voidaankin pitää yhtenä pop-historian räjähtävimmistä. Jo debyyttisingle High antoi ennakkovaroitusta tulevasta, ja You´re Beautiful -kappale räjäytti pankin totaalisesti. Tähän päivään mennessä kappaleen video on kerännyt YouTubessa yli 435 miljoonaa katselukertaa, ja Spotifyssä biisi on kerännyt niin ikään muhevan yli 406 miljoonan kerran kuuntelun.

Lukuisia musiikkialan palkintoja urallaan jo nyt kahminut James Blunt on vieraillut maassamme aikaisemminkin, viimeksi Pori Jazz -festivaaleilla vuonna 2018. Miehen edellinen täysin oma konsertti kuultiin Suomessa vuonna 2009, ja James Blunt myi tuolloin Hartwall Arenan täyteen.

James Blunt viettää tällä hetkellä ansaittua keikkataukoa, ja kevään kiertue startataan helmikuussa kahden viikon täyslaidallisella areenoita Iso-Britanniassa. Tämän jälkeen hän siirtyy manner-Eurooppaan, jossa Once Upon A Mind -kiertue aloittaa taipaleensa Belgiasta 25. helmikuuta. Australian- ja Uuden-Seelannin-kiertue on jo nyt uutisoitu loppuvuodelle 2020.

Katsomoliput tulevat myyntiin 17.12.2019 klo 9.00 Tiketissä sekä Lippupisteessä.  

Starsquadilla nyt ennakkomyynnissä kaiken kattavat VIP-paketit tähän huippukonserttiin. Varmista siis paikat ryhmällesi nyt! 

Once Upon A Mind VIP
Myyrmäki stadion, Vantaa | 7.6.2020

Sisältää:

  • Oman sisäänkäynnin tapahtuma-alueelle
  • Ilmaisen tavarasäilytyksen
  • Once Upon a Mind VIP-passin
  • Pääsyn ohjelma-alueelle
  • Pääsyn Once Upon a Mind VIP-alueelle
  • Pääsyn lavan sivustan VIP-terassille
  • Pääsyn katettuun VIP-katsomoon
  • Buffet-illallisen VIP-loungessa
  • Oman VIP-baarin
  • Omat saniteettitilat

Hinta: 149€ / henkilö (sis. +alv)

Katso James Bluntin uusin Cold-musiikkivideo tästä:

Yhteyshenkilömme Starsquadilla palvelevat teitä:

Jarkko Alanen +358 (0)9 4247 1102 tai jarkko.alanen@starsquad.fi 

Jami Lappalainen +358 (0)9 4247 1103 tai jami.lappalainen@starsquad.fi

Timo Pölkki +358 (0)9 4247 1105 tai timo.polkki@starsquad.fi

Ville Nikola +358 (0)9 4247 1104 tai ville.nikola@starsquad.fi

Huipputapahtumat Kaikki tapahtumat Konsertit
Normaali hinta
149,00 €  
Myyntihinta
149,00 €
Määrän pitää olla 1 tai enemmän

Osta lippuja