Yli 40 vuoden odotus palkittiin – Anfield Road oli maineensa veroinen

Ensimmäiset muistoni Liverpooliin ja Anfield Roadiin ulottuvat 1970 – luvun puolivälin paikkeille, kun isäni kanssa katsoimme Aulis Virtasen selostamana Englannin liigaa kodin mustavalkotelevisiosta.  Ray Clemence, Emlyn Hughes, Kevin Keegan, Phil Neal, Terry McDermott ja niin monet muut sen aikakauden pelaajista jäivät silmieni verkkokalvolle elämään aina näihin päiviin asti.  Omat muistoni syttyivät todellisuudessa sykkimään, kun pääsin 17.3.2018 kokemaan Liverpool – Watford ottelun myötä yhden elämäni unelmista: kokea paikan päällä Anfield Roadin ainutlaatuinen tunnelma.


Hospitality – tilaisuus

Liverpool järjestää lukuisia Hospitality – tilaisuuksia ennen peliä niin stadionilla kuin myös sen välittömässä läheisyydessäkin.  Meidän paikkana toimi Isla Gladstone Conservatory muutaman minuutin kävelymatkan päässä stadionilta.  Hospitality – tilaisuus avautui kolme tuntia ennen kick off:ia pitäen sisällään kolmen ruokalajin päivällisen, yhden drinkin, ottelukäsikirjan sekä entisen Liverpoolin pelaajan vierailun tilaisuudessa.  Niin ja toki ottelulippu kuului myös pakettiin.

Pelaajavierailun Hospitality – tilaisuuteen suoritti Poolin legendaarinen ”The Supersub” David Fairclough (vuodet 1975 – 83 Poolin pelaajana), joka tuli tunnetuksi nimenomaan tehokkaana vaihtopelaajana sekä viimeistelijänä useissa tärkeissä maaleissa.  David piti alkuun oman esittelyn urastaan ja suhteestaan Liverpooliin ja tämän jälkeen kierteli juttelemassa ihmisten kanssa pöydästä toiseen.  Erittäin lämminhenkinen ja miellyttävä ihminen. Mukavaa oli myös jutella oman pöytäseurueen muiden ihmisten kanssa ja näin osaltaan virittäytyä illan tunnelmaan.

Hospitality – tilaisuus oli kaikin puolin mukava tapa aloittaa otteluun valmistautuminen ja osittain myös varma tapa saada varsinainen ottelulippu stadionille.  Suosittelen tätä vaihtoehtoa lämpimästi kaikille.  Kokonaisuus oli ehdottomasti rahan arvoinen juttu!

Petri ja David Fairclough leppoisasti jutellen

Itse ottelu: Liverpool – Watford

Kylmät väreet koskettavat syvältä sielusta ja sydämestä.  Pala nousee kurkkuun ja itku on lähellä.  Koko stadion laulaa Poolin legendaarista ”You’ll never walk alone” – kappaletta juuri ennen ottelun alkua. Minä

muiden mukana tapailen sanoja.  Tämä meni kyllä syvälle – ihan loppuun asti.  Tätä olin odottanut yli 40 vuotta!

”When you walk through a storm, hold your head up high
And don’t be afraid of the dark
At the end of the storm, there’s a golden sky
And the sweet, silver song of a lark”

Varsinainen ottelu ei sinällään tarjonnut mitään jalkapalloilullisia hienouksia – niin ylivoimainen Pool oli.  Brittien lumisateen siivittämä keli ei kuitenkaan hidastanut Mo Salah’ia viimeistelemästä neljää maalia Poolin voittaessa lopulta 5 – 0.  Mahtava lopputulos.

Lyhyeksi lopuksi

Elämä on tunteita.  Elämä on kokemuksia.  Elämä on iloja ja riemuja.  Elämä on merkityksellisiä kohtaamisia.  Jokin minussa liikahti ja jätti pysyvän jäljen tämän matkan myötä.  Ikuisesti.

                 ”Walk on, walk on.
           With hope in your heart.
       And you’ll never walk alone.
         You’ll never walk alone”               

 

Petri Puronaho

Liverpool Fani

@PPuronaho

Starsquadin blogissa vieraskirjoittajana Petri Puronaho, tiimivalmentaja, Vierumäki. 

 

Starsquadin kautta saat varattua Elämysmatkojen fanimatkoja Valioliiga -otteluihin! Katso kaikki Matkapaketit täältä.


Jätä kommentti

Nimi .
.
Viesti .

Huomaa, että kommentit täytyy hyväksyä ennen kuin ne julkaistaan